Peili vai ikkuna?                                                     

Sanaa "reflektointi" käytetään tosi paljon, kyllästymiseen saakka. Mutta reflektointihan tarkoittaa alunperin peilaamista, takaisin heijastamista. Kun esimerkiksi työohjauksessa puhutaan reflektoinnista, tarkoitetaankin juuri omien ajatusten, ajattelutapojen ja kokemusten tarkastelemista ja pohdintaa etäämpää. Reflektoinnilla - puhumalla, kirjoittamalla tai jollain muulla tavalla - on tärkeä paikkansa.

Logoterapia nostaa kuitenkin reflektion rinnalle käsitteen "hyperreflektio" vaarallisena jumina, oikeastaan syöksykierteenä, sekä toisaalta "dereflektion" parannuskeinona ja tavoiteltavana pysyvänä toimintatapana. 

Hyperreflektio on vahvaa omiin ongelmiin keskittymistä, joka kaventaa ajattelua, luo toivottomuutta, lisää arvottomuuden tunnetta ja pelkoa. Siksi se heikentää yhä edelleen ongelmien yli pääsemistä ja jumiuttaa oman itsen ympärillä pyörimiseen.

Dereflektio on katseen suuntaamista itsestä ulospäin, kohti merkityksellisiä asioita, toisia ihmisiä ja tehtäviä. Sen myötä ongelmat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, ratkeavat joskus itsestään tai muokkautuvat hedelmälliseksi kasvualustaksi.

Kaikki ei pohtimalla parane.

Hyperreflektio on pimeä peilisali täynnä vääristäviä peilejä. Dereflektio on valoisa huone, josta avautuuu ikkunoita ja elähdyttäviä näköaloja moneen suuntaan.

On hämmästyttävää, millaisia voimavarantoja ihmisessä on; normaalitilanteessa niitä ei lainkaan huomata, mutta tarkoituksen kipinän välähtäessä niiden sulut avautuvat. On vähintään yhtä hämmästyttävää, miten monet ongelmat ratkeavat, kun niihin ei kiinnitetä huomiota ja miten ne pysyvät ratkaisemattomina, kun niitä yritetään epätoivoisesti ratkaista. 

                                             Elisabeth Lukas